sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Mansikkainen täytekakku


Lomalainen täällä terve! Tulin pikaisesti käymään täällä vanhemmillani koneella ja bloggaamaan pari reseptiä, sitten suuntaan takaisin mökille.

Vielä kerran: Mansikkakermakakkua. Veljeni tuli armeijasta ensimmäiselle lomalle, ja koska hän oli juuri viime viikon torstaina täyttänyt 20-vuotta, oli aika tehdä täytekakku. Mansikka-aikaan syntyneelle mansikkapojalle tietenkin mansikkakakkua. Tästä kakusta ei ainakaan mansikkaa puuttunut!

Ihanan täytteen tähän mansikkakakkuun bongasin Tarun Taikakakut-blogista. On muuten varsin herkullinen blogi, kannattaa käydä kurkkaamassa!

Tein 4 munan pohjan ja täytettä oli ihan riittävästi meille.

Pohja: 
4 munaa
1 ½ dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja (osa perunajauhoja)
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne siivilän läpi varovasti sekoittaen. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Paista alatasossa 175 asteen lämmössä 20 - 30 min.

Mansikkarahkatäyte:
(pieneen 3 munan (20cm) kakun kahteen väliin)

2 prk valion makeaa mansikkarahkaa
2 dl kermaa
runsaasti mansikoita paloina
1 rkl vaniljasokeria
sokeria maun mukaan
1/3 dl vaniljakreemijauhetta


Vatkaa kerma ja lisää siihen loput ainekset, ihan viimeisenä vaniljakreemijauhe.

Kakun reunat koristelin erittäin vapaalla tyylillä Flora vispillä ja kakun päälle laitoin runsaasti mansikoita ja muutaman vadelmankin koristeeksi. Lisäksi vielä valkosuklaata ja suklaaströsseleitä.

7 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää ja kuulostaa!:) Mansikoita on tullut reilusti syötyä tänä kesänä, ja koko ajan pidot paranee, kun muutkin marjat alkavat kypsyä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvää oli tämäkin mansikkakakku, mutta enpä ole tainnut pahaa mansikkakakkua vielä syödä.;) Ainakin meidän kakut ovat aina olleet hyviä.:) Ihanaa on tämä marja-aika!

      Poista
  2. Hyvältä näyttää! Täyte on kyllä ihanan raikas ja kesäinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Pikainen kakku, mutta maut olivat kyllä kohdallaan. Ihana täyte.:)

      Poista
  3. Herkkukakkua. Vaniljakreemijauheella on kyllä näppärä jämäköittää täytteitä, jos ei viitsi/halua liivatteta käyttää, toki rakenne on erilainen mitä liivatteella tehtynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahteen kertaan on mansikkakakkua syöty, hyvää on, mutta nyt riittää jo. Kätevää on tuo vaniljakreemijauhe, se sopii niin moneen!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥