sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Ohratäytteiset paprikat


Kotimaisia, oman kuntamme paprikoita saa taas kaupasta. Yleensä käytän täytettyihin paprikoihin riisiä, nyt lähdin suunnittelemaan täytettä kotimaisen, runsaskuituisen ja maukkaan ohran ympärille.

Ohratäytteiset paprikat

4 - 5 paprikaa

1 dl Torino ohrahelmiä
4 dl kasvislientä

1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl yrttimaustetta (suolaton)
2 tl balsamiviinietikkaa
rouhittua mustapippuria
kourallinen kirsikkatomaatteja
muutama aurinkokuivattu tomaatti
150 g fetajuustoa
50 g raastettua parmesaania
nippu basilikaa

Keitä ohra pakkauksen ohjeen mukaisesti, eli 15 minuuttia. Pese ja halkaise paprikat, poista siemenet, mutta jätä kannat paikoilleen. Silppua sipulit ja tomaatit. Sekoita ohran joukkoon mausteet ja silputut sipulit ja tomaatit. Murenna joukkoon feta, raasta joukkoon vähän parmesaania. Lisää lopuksi basilikasilppu. Sekoita täyte varovasti sekaisin ja täytä paprikat. Kypsennä paprikoita 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.

4 kommenttia:

  1. Miullakin on kummitellut mielessä täytetyt paprikat, vaan taidan tehdäihan lihatäytteisiä ja samalla täyttää myös muutaman ison tomaatin. Varmasti on herkkua tällainenkin täyte....makuja riittäävästi + juustot takaavat sen. + ohran käyttö plussaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvisliemessä kypsennetty ohra on jo itsessään niin maukasta, että täytteestä saa aika vähinkin aineksin tosi maittavan. Oikein hyvin näissä paprikoissa oli makua ja ruokaisuutta. Myös täytettyjä kesäkurpitsoja tykkään tehdä.

      Poista
  2. Hyvän näköisiä paprikoita. Alkoikin taas tekemään täytettyjä mieli. Niihin ei vaan koskaan kyllästy, koska täytteitä voi aina muutella mielin määrin. Ohrahelmet on tosi hyviä täytteissä. Meillä niistä tykätään enemmän kuin riisistä. Pasteijoihinkin ohrahelmet sopii hyvin.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen noihin ohrahelmiin nyt tykästynyt. Ennen juhannusta tein varhaiskaalista muhennosta, ja laitoin joukkoon ohrahelmiä. Sopivat siijenkin erinomaisesti, ja tekevät ruokaisan lopputuloksen! Täytetyt paprikat ovat kyllä herkkua. Joka kerta täytteestä tulee vähän erilainen.:)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥