sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Kesäsmoothie


Pirkka ruoka kesälehtisestä tuli napattua tällainen kesäsmoothien ohje muutama viikko sitten. Me nautiskeltiin raikkaat smoothiet puuhommien jälkeen. Sinä päivänä paistoi todistettavasti aurinko ja sen verran lämmin oli, että hiki tuli! Viilentävä smoothie oli nappivalinta siihen kohtaan. Minun täytyy ihan nolona myöntää, etten ole ennen tätä päivää työntänyt smoothieeni mitään rehuja! Ei sillä, että olisin jotenkin epäillyt makua, ja hyväähän tämä oli! Upposi myös perheen miesväkeen, vaikka he innostuivatkin vitsailemaan, että olin viimekertaisen saunavihdan upottanut blenderiin... Hah!

Kesäsmoothie

1 ps Lempi tai Sulo-annossalaattia
3 dl marjoja esim. mansikoita, mustikoita, herukoita
3 dl luonnonjogurttia
½ dl kauraleseitä
1 - 2 rkl hunajaa

Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimeen. Sekoita ja nauti.

4 kommenttia:

  1. Alkukesästä tuli tehtyä lehtikaalista juomia, vaan nyt ovat tällaiset viheraineita sisältävät olleet unholassa. Taisin minäkin aikoinaan kääntää tämän ohjeen näkösälle ja jossain mainoksessakin vastaavaa tehtiin.... kasvatuslaatikoissa on salaatti sen verran pientä ja uudet vasta itivät muutama päivä sitten, etten niistä raaski juomaan ottaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvän ja raikkaan makuista tämä oli, vaikka osa porukasta asiaa aluksi hieman epäili. Minulla on se sama lehtikaalista valmistettu juoma kokeilulistalla, otin ohjeen joskus Kanapeet -blogista.

      Poista
  2. Ihmeesti sinne smoothien joukkoon sopii myös vihreät.:) Ei ole tullut aikoihin smoothieita tehtyä, vaikka nyt olisi tuoreita aineksiakin vaikka millä mitalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taas ollaan tehty tänä kesänä enemmän smoothieita. Ehkä se johtuu tuosta mökillä olosta. Smoothien pyöräyttää vähän vaativimmissakin oloissa.:)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥